Suomenlohi herätti keskustelua – kotimainen kala nähdään osana Suomen ruokaturvaa ja huoltovarmuutta

19.05.2026

Kalavapriikin ehdotus kotimaisen kirjolohen uudesta markkinointinimestä käynnisti laajan keskustelun kotimaisesta kalasta, ruokakulttuurista sekä suomalaisen ruoantuontannon tulevaisuudesta. Juuri keskustelun herättäminen oli tavoite, sillä kotimaisen kalan rooli on yksittäisiä kalatuotteita suurempi.

Aihe nousi vahvasti esiin myös toissa viikolla järjestetyssä Elintarvikepäivässä, jossa Kalavapriikki Oy:n toimitusjohtaja Jari Korhonen puhui kotimaisen kalan mahdollisuuksista ja roolista tulevaisuuden vastuullisena proteiinina.

– Keskustelun määrä osoittaa, että kotimainen kala kiinnostaa suomalaisia. Haluamme ennen kaikkea nostaa esiin sen, miten tärkeä rooli suomalaisella kalalla on arjen ruokavalinnoissa, mutta myös ruokaturvassa ja huoltovarmuudessa, Korhonen sanoo.

Suomenlohi helpottaisi kotimaisen kalan valintaa

Suomalaiset kuluttavat edelleen huomattavasti enemmän ulkomaista kasvatettua kalaa kuin kotimaista, vaikka kiinnostus kotimaiseen ruokaan on kasvussa.

Korhonen korostaa, ettei ehdotuksessa ole kyse kirjolohen virallisen lajinimen muuttamisesta. Suomenlohi olisi markkinointinimi, jonka tarkoituksena on helpottaa kuluttajaa tunnistamaan ja valitsemaan kotimainen vaihtoehto kaupassa.

– Suomessa kasvatetaan laadukasta ja vastuullista kalaa, mutta kaupassa kotimainen vaihtoehto ei aina erotu tarpeeksi selkeästi. Esimerkiksi suomenlohi olisi helposti tunnistettava nimi Suomessa kasvatetulle kalalle, Korhonen kertoo.

Kala nähdään tulevaisuuden proteiinina

Elintarvikepäivässä keskustelua herätti myös ajatus kalasta uutena broilerina. Oikean tuotteistuksen avulla kalasta valmistetaan helposti käytettävää, vastuullista ja arkeen sopivaa proteiinia, jonka kulutus voisi Suomessa kasvaa merkittävästi.

Tämä kehitys edellyttää kuitenkin toimivaa ja ennakoitavaa kalankasvatuksen luvitusta sekä investointeja kotimaiseen tuotantoon.

– Jos haluamme vahvistaa Suomen ruokahuoltoa ja omavaraisuutta, meidän täytyy mahdollistaa kotimaisen kalan kasvu. Kala on yksi kestävimmistä tavoista tuottaa eläinproteiinia Suomessa, Korhonen sanoo.

Kotimainen kala osaksi huoltovarmuutta

Kalavapriikin mukaan keskustelu suomenlohesta liittyykin suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen. Kansainvälisten kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuustilanteen keskellä kotimaisen ruoantuotannon merkitys on korostunut entisestään.

– Huoltovarmuus ei tarkoita vain viljaa ja maataloutta. Myös kotimainen kala on osa Suomen ruokaturvaa. Mitä enemmän pystymme tuottamaan laadukasta proteiinia Suomessa, sitä vahvempia olemme myös poikkeusoloissa, Korhonen toteaa.

Kalavapriikki toivoo keskustelun jatkuvan alan, kaupan, päättäjien ja kuluttajien kesken. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla kotimainen kala saadaan takaisin vahvemmaksi osaksi suomalaisten ruokapöytiä.


Lisätietoja:
Jari Korhonen
Toimitusjohtaja, Kalavapriikki Oy
+358 50 543 8163
jari.korhonen@kalavapriikki.fi