Kymmenen vuotta sitten käynnistimme Puulan, Päijänteen ja Suonteen kalatalousalueiden kanssa Elinvoimainen järvilohi -hankkeen. Olemme sen jälkeen istuttaneet yli 120 000 lohta ja toteuttaneet yhdessä Luonnonvarakeskuksen, viranomaisten ja yliopistojen kanssa Euroopassakin ainutlaatuista tutkimusohjelmaa.
Sen tavoitteena on ollut vahvistaa Saimaan järvilohen heikkoa perimää risteyttämällä sitä lähisukuisten lohikantojen kanssa. Tutkimuksesta on saatu lupaavia tuloksia, mutta järvilohen tulevaisuus näyttää edelleen hyvin epävarmalta. Miksi?
3 ongelmallista juurisyytä
Opimme heti alussa, että Saimaan järvilohi on lajina äärimmäisen uhanalainen. Opimme myös, että juurisyinä ovat kolme ongelmaa:
- Saimaan järvilohen luonnollinen lisääntyminen on ollut käytännössä olematonta yli 50 vuoden ajan, koska – padot ovat katkaisseet pääsyn sen tärkeimmille kutualueille.
- Laitoskasvatuksessa vesihome-niminen sieni-infektiotauti tappaa sekä emokaloja että istukkaita.
- Saimaan järvilohen perimä on ongelmien takia kaventunut hälyttävän paljon ja se on erittäin sisäsiittoinen.
Mikä on järvilohen tilanne tänään? Valitettavan heikko. Juurisyille ei ole pystytty tekemään paljoa.
1. Lisääntymisalueet
Uusia lisääntymisalueita on kunnostettu vähän Lieksanjoella ja Pielisjoen Laurinvirrassa. Kummankaan poikastuotto ei ole vielä kestävällä pohjalla. Lisäksi Ala-koitajoella tehdyt lupaavat kunnostustoimet eivät ole jatkuneet, koska joen virtaama on liian pieni voimalaitoksen takia. Järvilohi tarvitsisi minimissään 50 hehtaaria hyvälaatuisia lisääntymisalueita Lieksanjoella ja Pielisjoella. Nyt määrä on noin seitsemän hehtaaria per joki. Tähän ei ole näkyvissä parannusta eli järvilohen lisääntyminen luonnossa näyttää hyvin epävarmalta. Ruotsalaisten kokemukset Vänernillä ovat osoittaneet, että mahdollisuus lisääntyä luonnossa on elinvoimaisen järvilohikannan kannalta välttämätöntä. ”Eläintarhalajina” järvilohen tulevaisuus on heikko.
2. Vesihome
Vesihometilanne jatkuu ongelmallisena. Elinvoimainen järvilohi -hanke on tehnyt kahdeksan istutusta ja niistä puolet vesihome on pilannut kokonaan tai osittain. Moni kalankasvattaja on luopunut kokonaan järvilohen kasvattamisesta vesihomeriskin takia. Vesihomeeseen oli aikoinaan lääke nimeltään malakiittivihreä, mutta se kiellettiin terveysriskien takia vuonna 2002. Uusia toimivia torjuntakeinoja ei ole kehitetty.
Tilanteeseen tulee toivottavasti helpotusta pari vuotta käynnissä olleen Vesihomeverkoston kautta. Verkostossa tutkijat, viranomaiset, kalankasvattajat ja yritykset etsivät yhdessä ratkaisuja vesihomeeseen. Myös kaupallinen kiinnostus on herännyt, sillä toimivalla torjuntakeinolla olisi huomattava taloudellinen arvo. Joitakin lupaavia ideoita on syntynyt, mutta lähivuodet osoittavat, löytyykö niistä käytännössä toimivia ratkaisuja.
3.järvilohen perimä
Olemme testanneet risteytyksiä järvilohen ja Tornionjoen sekä Nevajoen lohien kanssa. Tutkimuksista on julkaistu väitöskirja ja useita kansainvälisiä raportteja. Haudonta- ja kasvatuskokeissa järvilohen pitkä laitostuminen tuli selvästi esille. Risteytykset pärjäsivät useissa kokeissa puhtaita järvilohia paremmin esimerkiksi poikasten selviytymisessä, petokalojen välttelyssä ja luonnonmukaisessa käyttäytymisessä. Myös järvissä Nevajoen lohen kanssa tehtyjen risteytysten saalistulokset ovat olleet parempia kuin laitoskasvatettujen järvilohiemojen jälkeläisillä.
Työ jatkuu
Työ on vielä kesken eikä mitään ylivoimaista reseptiä ole löytynyt. Luonnonvarakeskus jatkaa tästä eteenpäin risteytysohjelmaa kahdella tavalla. Ensinnäkin tekemällä niin sanottuja takaisinristeytyksiä eli lohia, joiden perimästä esimerkiksi Nevajoen lohen osuus on enää 25 %.
Toiseksi Luonnonvarakeskus jatkaa risteytyksiä Laatokan järvilohella, joka on Saimaan järvilohen lähin sukulainen. Tänä syksynä saimme Hiitolanjoelta maitia 11 koiraslohelta, ja Luonnonvarakeskus on risteyttänyt sitä 24 Saimaan järvilohinaaraan mädin kanssa. Tämä on huomattavasti suurempi erä kuin viime vuonna.
Saimaan järvilohen tilanne jatkuu heikkona ja on olemassa aito riski, että se häviää kokonaan luonnosta. Yhtenä yleismittarina tilanteelle voi pitää emokalapyynnin tuloksia Pielisjoella Kuurnan voimalaitoksen alla. Järvilohen heikon perimän ylläpito on näiden lohien varassa. Kuten alla olevasta kuvasta näkee, tällä vuosituhannella vain kolmena vuotena tulos on ollut lähellä tavoitteita. Vuonna 2025 emokalapyynnissä saatiin enää kolme lohta. Tänä vuonna emokalapyyntiä ei järjestetty lainkaan, koska saalisodotukset olivat niin heikot.

Järvilohen ongelmat ovat ihmisen aiheuttamia ja ihminen voisi korjata niistä osan, esimerkiksi vapauttamalla järvilohelle lisääntymisalueita. Luonto on kuitenkin sinnikäs ja armollinen. Jos sille antaa mahdollisuuden, se voi itse korjata tilannetta. Tästä hyvä osoitus on Hiitolanjoen elpyminen ennätysnopeasti patojen purkamisen jälkeen.
Jos olet kiinnostunut oppimaan lisää järvilohesta ja sen tilanteesta, käy katsomassa Katoava järvilohi -dokumenttisarjaa. Sen jaksot löytyvät YouTubesta @Kalastuskanavalta. Katoava järvilohi on Elinvoimainen järvilohi -yhdistyksen tuottama ja yhteistyössä Mikko ”Peltsi” Peltolan ja Mika Viitasen kanssa toteuttama videosarja järvilohen tilasta. Saat lisätietoa hankkeesta myös Facebook-sivulta.
Kalavapriikki on tukenut Elinvoimainen järvilohi -hankkeen istutuksia vuosina 2024–2026.
Blogin kirjoitti Elinvoimainen järvilohi -hankkeen puheenjohtaja Marko Luhtala.